HistoriaFestivaali on saanut alkunsa vuonna 1985, jolloin siitä käytettiin nimeä Pohjoiskalotin harmonikkatapahtuma. Harmonikkamusiikki oli hyvin suosittua pohjoisessa ja musiikin korkeasta tasosta kertoivat useat lappiin saadut Kultaisen harmonikan voitot. Torniossa ja Haaparannalla haluttiin edesauttaa harmonikkamusiikin kerhitystä saattamalla yhteen musiikin ystäviä Suomesta, Ruotsista ja Norjasta.Tapahtumaan kuului alusta asti mm. koulutus, konsertit, tanssit ja muut yleisötilaisuudet. Viikon aikana pyrittiin saamaan harmonikan ääni kuuluviin kaikkialla rajakaupungeissa, sisällä ja ulkona sekä maalla ja merellä. Koulutuksessa on ollut vuosittain mukana paikkakunnan oma toivo, Teuvo Kalliola. Hänen lisäkseen harmonikkaopetusta alkuvuosina on tarjonnut mm. Mika Väyrynen, Antti Juvonen, Juha Söder, Pauli Ruuskanen, Timo Kyllönen, Jari Rahkonen ja Erkki Friman. Musiikin teorian opettajana on ollut Aira Siuruainen-Kalliola ja Kari Ahvenainen on pitänyt harmonikan korjauskursseja. Harmonikkafestivaali on jo ehtinyt kypsään 20 vuoden ikään ja uusi vuosikymmen on tuonut tapahtumaan uusia tuulia. Kurssin opettajina ovat viime vuosina olleet Erik Iivonen ja Pasi Hirvonen. Erikin opetustyö Tukholman seudulla on vauhdittanut uusien lahjakkaiden soittajien tuloa harmonikkaviikolle. Vuosi 2007 tuo kurssille edellä mainittujen lisäksi uusia opettajia. Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Niko Mäenalanen ja Haaparantalainen harmonikansoiton opettaja Stig Hedlund tarjoavat tänä vuonna kurssilaisille uusia virikkeitä. KohokohdatRajasoitossa on vuosien aikana esiintynyt oman alansa huippuja sekä amatööriorkestereja, jotka ovat saaneet hyvät lähtökohdat itsensä tunnetuksi tekemiseen. Tässä muutamia esimerkkejä edellisvuosien kirjosta. Harmonikkamusiikkia * Veikko Ahvenainen Kultaisen Harmonikan voittajia * Maria Kalaniemi Kansanmusiikkia * Myllärit Kansantanssia * Rimpparemmi Muuta musiikkia * Mamba |
| Rajasoitto 2011 |